Kauppahallin myymälä taas Siiskosen omistukseen

DSCN7049

Uusi sukupolvi vetovastuuseen

Kotileipomo Siiskosen myymälä Mikkelin Kauppahallissa vaihtoi omistajaa joulukuun alussa, kun seuraava sukupolvi siirtyi ohjaksiin.

Aiemmin myymälä toimi ulkoistetusti ja yrittäjänä oli Heikki Rautio vaimonsa Arja Räisän kanssa, mutta nyt myymälä on taas kymmenen vuoden tauon jälkeen Kotileipomo Siiskosen omistuksessa. Vetovastuussa ovat Raution pojat Anttu ja Henri. 

Kauppahallin myymälä toimii samalla periaatteella kuin ennenkin. Tarjolla on laaja valikoima tuoreita leipomon herkkuja: leipiä, leivonnaisia, makeaa ja suolaista. Myymälään voi yhtä hyvin piipahtaa kahville kuin tulla ostamaan kotiinviemisiä.

Jotain uuttakin on kuitenkin kehitelty. Kauppahallin myymälässä tarjoillaan nykyään päivittäin vaihtuva keittolounas, jonka kruunaavat tuore leipä ja jälkiruuaksi kakkupala. Esimerkiksi viime viikon tiistaina vuorossa oli kermainen kasvissosekeitto tomaattileivän kera ja huipennukseksi kermakakkua.

DSCN7043

Parempi tuotevalikoima ja vaihtuvia tarjouksia

Anttu Rautio Siiskoselta kertoo toiminnan lähteneen Kauppahallissa käyntiin oikein mukavasti.

- Myymälän pyörittäminen oli helppo aloittaa, sillä edellinen yrittäjä oli tehnyt pohjatyöt niin hyvin, kehuu Anttu isäänsä.

Aikaisempaan verrattuna Kauppahallin myymälässä on nyt enemmän tarjouksia ja enemmän tuotevalikoimaa. Tarjolla on myös kokeiluleipiä ja -sämpylöitä, joita ei muualta saa.

Tervetuloa Kauppahallin myymälään hörppäämään kahvit ja nauttimaan kotileipomon antimista!



« takaisin edelliselle sivulle

Jätä kommentti:

Arkisto

Powered by mod LCA