Siiskosen leivissä - Tuula

Kotileipomo Siiskosen perustajien, Pentin ja Sirkan, tytär Tuula on nähnyt leipomon koko 50-vuotisen historian. Työuransa aikana hän ehti tehdä monenlaisia töitä leipomon sisällä.

Yli 30 vuotta leipomon arjessa mukana

Leipomoyrittäminen on ollut osana nyt jo eläkepäiviään viettävän Tuulan arkea lapsesta asti. ”Jo 14-vuotiaana lähdin myymään leipää torille. Varsinaisesti leipomoon töihin menin 70-luvulla, ja jäin pois vuonna 2005”, muistelee hän.

Tuula hoiti Siiskosella monipuolisesti erilaisia hommia myynnistä tuotantoon, ja hän on työskenteli useissa työpisteissä.

Perheyrityksessä mukana olemisen Tuula koki ennen kaikkea hyvänä asiana. ”Perheyrityksessä työskentely antoi turvatun olon. Tietysti siihen kuului niin hyviä kuin huonojakin päiviä, mutta sehän kuuluu asiaan”, hän sanoo.

Osana toimivaa tuotannon ketjua

Tuulan periaatteena työssä on ollut oman osansa hoitaminen moitteettomasti. ”Työ täytyy tehdä niin hyvin, että pystyy seisomaan sen takana. Leipomotyö koostuu useista eri vaiheista, ja tässä ketjussa jokainen työntekijä on yhtenä lenkkinä. Täytyy olla hyvä siinä lenkissä, jota tekee, ja hoitaa oma osuutensa hyvin”, hän perustelee.

Lisäksi Siiskosen menestykseen on tarvittu paljon sitkeyttä ja vielä enemmän työtä. Tuula uskoo, että mukana on saattanut olla jonkin verran onneakin.

Tuula muistaa hyvin ajan, jolloin hänen vanhempansa perustivat Kotileipomo Siiskosen 1960-luvulla. ”Äiti ja isä olivat todella rohkeita ja uskoivat itseensä. Tällaista rohkeutta saisi nykypäivänäkin olla enemmän”, hän sanoo.

Tuoretta omasta lähileipomosta

Sen sijaan, että ihmiset ostaisivat kaukaa tulevia raakapakasteita, Tuula toivoisi heidän kannattavan paikallista perheyritystä. ”Näin saadaan työpaikat pysymään ja pystytään tarjoamaan lähileipomon tuoreita tuotteita jatkossakin.

Lopuksi Tuula haluaa toivottaa onnea ja menestystä Kotileipomo Siiskosen toiminnassa jatkaville. ”Ja erityisesti kiitos asiakkaille, että olette olleet 50 vuotta uskollisia”, hän lisää.

« takaisin edelliselle sivulle

Jätä kommentti:

Arkisto

Powered by mod LCA